Huippudevaajan unelma – Webscalen kokenut kehittäjä paljastaa tarkoin varjellun salaisuuden

Amanda Roine • lokak. 22, 2018

Juho Rautio on alkujaan Webscalen ensimmäinen palkattu työntekijä. Hän on ollut talossa 3,5 vuoden ajan ja tässä ajassa paljon on muuttunut: kolmen hengen porukka on kasvanut 18-päiseksi ja Raution ura on hänen omien sanojensa mukaan kehittynyt räjähdysmäisesti.

Se ei ole mikään uutinen, että kaikki haluavat palkata meidän Juhon. ”Hae meille!” -somemainokset pyörivät kuumina 24/7, headhunterit soittelevat ja LinkedInin viestipalvelu täyttyy houkutteluviesteistä.

Juho, mikä se huippudevaajan unelma on?

Mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen, monipuoliset projektit ja kivat työkaverit. Nämä tekijät toistuvat useissa houkutteluviesteissä ja mainoksissa. Näitä siis tyypillisesti odotetaan kuuluvan ohjelmistokehittäjän toivomuslistaan.

Klikkiotsikoinnin mukaisesti Rautio kertoo tässä blogitekstissä, mikä on huippudevaajan unelma, ja mitä nämä tiheään viljellyt korulauseet hänen työssään ovat konkreettisesti tarkoittaneet. Ei se oikeasti ole tarkoin varjeltu salaisuus.

1. Tekemisen vapaus

Rautio työskentelee Webscalella toimien tällä hetkellä suurta osaa suomalaisia hyödyttävän palvelun web-tiimin Lead Developerina ja vastaa palvelun arkkitehtuurista ja teknologiavalinnoista. Kyseiselle palvelulle tuli vastikään täyteen miljoona käyttäjää.

”Olen talossa ollessani tullut Fullstack-kehittäjästä siihen pisteeseen, että suunnittelen tällaisille massiivisille palveluille arkkitehtuureja, pystyn vetämään tiimejä ja olemaan tästä kaikesta vastuussa”, Rautio kertoo. ”Se on itselleni merkittävä henkilökohtainen kasvu.”

”Olen luonteeltani sellainen, että innostun helposti ja olen kunnianhimoinen. Harvoin tyydyn siihen, että tekisin vain sen mitä pyydetään, vaan haluan tehdä aina vähän enemmän”, hän jatkaa.

Ja Rautio on saanut vapaasti tehdä. Hän kertoo, että urakehityksen on ensisijaisesti mahdollistanut se, että vastuuta saa ottaa ja vapaus sekä mahdollisuudet tällaiseksi osaajaksi kehittymiseen on annettu.

”Urakehityksen on ensisijaisesti mahdollistanut se, että vastuuta saa ottaa ja vapaus sekä mahdollisuudet tällaiseksi osaajaksi kehittymiseen on annettu.”

”Olen päässyt tekemään monia projekteja ihan nollasta. Sehän on jokaisen kehittäjän unelma. Meillä tehdään paljon tällaisia projekteja, joissa teknisten ratkaisujen reunaehtoja ei ole saneltu, vaan niistä saa itse päättää”, Rautio sanoo.

Webcsalella ollaan juuri käynnistämässä merkittävää Ylen Vaalikone -projektia. Sen webscalelaiset saavat tehdä itse alusta asti. Palvelua tulee käyttämään valtava osa Suomen aikuisväestöstä.

”Siinä on hyvä esimerkki kokeneelle tekijälle mielekkäästä projektista, jolla on myös yhteiskunnallista vaikutusta”, Rautio sanoo.

2. Huippuammattilaisuus

Toinen tärkeä tekijä on kouluttautuminen ja huippuammattilaisena kehittyminen. Webscalen työntekijöillä on mahdollisuus kouluttautua ja sertifioitua AWS-osaajaksi nopeasti. Pääasiassa webscalelaiset suorittavat AWS Certified Solutions Architect Associate -sertifioinnin, joka on muun muassa maailman toisiksi parhaiten palkattu.

Rautio itse on suorittanut vaativimman mahdollisen AWS Certified Solutions Architect Professional -sertifioinnin, joka on yksi IT-maailman vaativimmista. Kun Rautio suoritti sen, sellainen oli vain muutamalla tuhannella koko maailmassa. Webscalen porukassa kyseisiä sertifiointeja on yhteensä neljä kappaletta.

”Sertifikaatteihin valmistautuminen ja niiden suorittaminen on auttanut itseäni paljon eteenpäin”, Rautio sanoo. ”Meillä suhtaudutaan vakavasti opiskeluun. Pidämme myös sisäisinä Tech Day -päivinämme toisillemme koulutuksia ja vuosittain matkustamme maailmalle alan tärkeimpiin seminaareihin.”

”Meillä suhtaudutaan vakavasti opiskeluun.”

Webscalen oman porukan toisilleen pitämät Tech Day -esitykset ovat huippuluokkaa, mistä kertoo esimerkiksi se, että Rautio veti äskettäin työkavereilleen pitämänsä Tech Day -luennon Suomen AWS-yhteisölle.

Rautio on osallistunut Las Vegasissa pidettävään AWS re:Invent -tapahtumaan jo kolme kertaa peräkkäin. Vuoden 2018 tapahtumaan lennätetään tosin tänä vuonna vuorollaan uusia Webscale-kasvoja, jotta firman sisäisesti päästään tasaisemmin jakamaan mahdollisuuksia osallistua seminaariin.

3. Massiiviset projektit ja henkilökohtainen kehitys niiden myötä

Sanomattakin selvää, että isoja projekteja on Rautiolla tullut tehtyä. Yhdistelmä on aika mukava: pienen firman hengessä tehdään korkean profiilin projekteja.

Rautio sanoo, että projektien vaihtuminen matkan varrella pitää työn mielekkäänä. Projekteissa pääsee oppimaan uutta ja tekemään erilaisia ratkaisuja.

”Sitä on huomannut, että olen päässyt asiakkaiden projekteissa aina vastuullisempiin rooleihin, kuin joissa olen sinne mennyt.”

”Kokemusta talosta löytyy, miten todella isolla käytöllä olevat palvelut pyörivät ympäri vuorokauden kaikille.”

Viime vuosien aikana Webscalen porukka on toteuttanut muun muassa suurimpien suomalaisten sanomalehtien, kuten Helsingin Sanomien vaalikoneita. Kokemusta talosta siis löytyy, miten todella isolla käytöllä olevat palvelut pyörivät ympäri vuorokauden kaikille.

4. Itseä fiksumpi työporukka

”Meillä on täällä vahva vertaistuki. Se on iso yksittäinen syy, miksi olen tullut tänne alkujaan töihin”, Rautio sanoo. ”Uravalintojani on yhdistänyt punainen lanka, että haluan tehdä aina töitä itseäni fiksumpien kanssa.”

Webscalella haasteisiin saa apua kasvotusten tai vähintään Flowdockin välityksellä jopa minuuteissa, eikä ole väliä kysyykö neuvoa vieressä istuvalta harkkarilta tai firman toimarilta. Matala hierarkia mahdollistaa myös edellä mainitun oma-aloitteisuuden ja vapauden omaa työtä kohtaan.

”Matala hierarkia mahdollistaa oma-aloitteisuuden ja vapauden omaa työtä kohtaan.”

Rautio sanoo olevansa ylpeä siitä, että porukkaan on saatu myös tulevaisuuden tähtiainesta. Uusia kovia tekijöitä on saatu suoraan koulun penkiltä ja he ovat muutamassa vuodessa kasvaneet isompiin rooleihin asiakasprojekteissa.

”Porukassamme on sellaista osaamista, että sillä ei mennä pieleen”, Rautio sanoo.

5. Tulevaisuuden näkymät

Rautio sanoo, että jos saisi lisätä jonkin lisämausteen Webscaleen parantamaan koostumusta, olisi se tulevaisuudessa sujuvampi jakautuminen tiimeihin. Tämä tuleekin toteutumaan entistä paremmin, kun yritys kasvaa vielä muutamalla työntekijällä. Webscalella halutaan tehdä töitä omalla tiimillä, jolla voi mennä sellaisenaan asiakasprojektiin.

”Webscalella halutaan tehdä töitä omalla tiimillä, jolla voi mennä sellaisenaan asiakasprojektiin.”

”Alamme olla jo sen kokoinen firma, että omia tiimejä voidaan muodostaa. Muun muassa tulevaan vaalikoneprojektiimme muodostetaan tiimi kokonaan Webscalen toimesta”, Rautio sanoo. ”Se on korkean profiilin projekti, josta tulemme olemaan ylpeitä.”

Meillähän on oma lehmä ojassa. Etsimme nimittäin sinua, kokenut Frontend-devaaja , vahvistamaan rivejämme entisestään ja tekemään isolla osaamisroolilla kanssamme lisää vaativia projekteja. Lue lisää avoimesta tehtävästä!

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Webscalen pilviarkkitehti.
05 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä tarkoittaa kuluoptimointi pilviympäristössä?
Webscalen konsultteja.
22 Mar, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten AWS Step Functions liittyy AWS Lambdaan?
Lisää kirjoituksia
Share by: