Kollegoiden apuri ja haasteisiin tarttuja

Amanda Roine • jouluk. 19, 2018

DevOps Lead Lauri nauttii Webscalen ilmapiiristä ja muiden auttamisesta

DevOps Lead Lauri Stenin päivät täyttyvät työssä AWS- sekä DevOps-asioiden ympärillä. Webscalessa yhdessä tekemisen kulttuuri on syvällä, ja Laurinkin mukaan juuri yhteiset haasteet ja kavereiden jeesaaminen ovat työn parasta antia. Ja onpa hänellä myös nuoremmalle IT-sukupolvelle pari vinkkiä jaettavanaan!

Seitsemän kuukautta Webscalella viihtyneellä Laurilla on tällä hetkellä työn alla useampikin asiakasprojekti. Erilaiset asiakkaat tuovat työhön vaihtelevuutta ja mielekkyyttä.

– Autan asiakkaitamme erinäköisissä asioissa alkaen AWS-ympäristön luonnista POC:ien tekemiseen. Autan myös DevOps-periaatteiden kanssa, Lauri kertoo työtehtävistään.

Täysin uusissa greenfield-projekteissa hän vastaa siitä, että ympäristöt rakennetaan parhaiden käytäntöjen mukaan ja tietoturvallisesti.

– Projekteissa, joissa on menty jo vähän eteenpäin, autan automaatioissa ja oikeanlaisten työkalujen ja -metodien valinnassa. Eli kaikessa, millä vain saadaan asiakkaan tiimistäkin se paras teho irti, Lauri toteaa.

Lauri on siis saanut tarttua monenlaisiin tehtäviin. Firmaan hän päätyi yrityksessä työskentelevien vanhojen tuttujen suosituksesta.

– Olin kuullut firmasta pelkkää hyvää. Sainkin töitä hakiessa Webscalesta sellaisen käsityksen, että täällä on hyvä työilmapiiri. Huomasin myös, että omat ja firman näkemykset vastaavat hyvin toisiaan.

Pienessä yrityksessä Lauri on päässyt työskentelemään hyvin erilaisten asioiden kimpussa.

– Jos on tuntunut siltä, että jokin asia kaipaa viilaamista, on aika usein itse päässyt asiaa työstämään. Samalla on nähnyt hyvin erilaisia ratkaisuja ja myös oppinut hurjasti, Lauri kertoo työn viehätyksestä.

Vanhuudenhöperyys iskee – muiden jeesaaminen tuo hyvän fiiliksen

Lauri on ollut alalla jo pitkään ja häntä voisi kaiketi jo kutsua alan konkariksi. Mikä työssä sitten koukuttaa, miksi sitä jaksaa edelleen?

– Vielä muutama vuosi sitten olisin sanonut, että uusien tekniikoiden oppiminen on se juttu. Viime aikoina on varmaan enemmän alkanut vanhuudenhöperyys iskeä ja itselle on ollut tärkeä nähdä, kun muut oppivat. Siitä tulee tosi hyvä fiilis.

Työssään hän saa välillä puurtaa yksinäisenä sutena. Usein kuitenkin juuri kollegoiden kanssa työskentely on työn suola. Yhdessä jumpataan haastavia asioita. Puolin ja toisin kysellään myös mielipiteitä ja apuja eri työtehtävissä.

– Samalla pääsee pureskelemaan mukavia visaisia pähkinöitä, joihin ei välttämättä muuten törmäisi. Se sopii itselle hyvin, koska olen aina tykännyt haasteista. Ja tietysti on mukava päästä jeesaamaan kavereita.

Nörtit koodaa kellarissa ja muita oletuksia

IT-alalla pitää koko ajan olla valmis opiskelemaan lisää ja tarttumaan haasteisiin. Samalla pitää olla valmis kurottamaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

– Löydän kyllä itsestäni hyvin vahvasti näitä piirteitä ja siksi työ kiinnostaa ja kehittää jatkuvasti, Lauri hymyilee.

Laurin mukaan ”Nörtit koodaa kellarissa” -ajattelulla ei kuitenkaan enää pärjää.

– Vaikka IT-alasta on näin perinteisesti ajateltu, ei sillä nykyaikana pitkälle pötki. Muistakaa nuoret panostaa myös niin sanottuihin soft skillseihin eli pehmeisiinkin taitoihin ja arvoihin, eikä pelkästään teknisen osaamisen kehittämiseen, hän ohjeistaa pilke silmäkulmassaan.

Lauri on myös innokas valokuvaaja

Työ on vaativaa ja hektistäkin, joten ihan kaikkea ei aina pysty tekemään omalla työajalla. Vapaa-ajalla on pakko, jos ei muuta, niin ainakin välillä seurata alaa. Laurin mukaan omaa aikaa kuitenkin jää ja onhan omaan alaan syventyminen tärkeää myös muilla aloilla.

– Itsellä vapaa-aika kuitenkin kuluu vaimon kanssa matkustellessa, valokuvausta harrastaessa sekä erinäköisten urheiluharrastusten puitteissa. Sen lisäksi kyllä välillä tulee tehtyä jotain omia IT-projekteja siinä sivussa, hän nauraa.

Haluatko jutella mitä voimme tarjota sinulle?

Ole yhteydessä Henriin meilillä tai puhelimitse: rekry@webscale.fi tai +358 50 490 5585.

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
19 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä on DevSecOps?
Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Webscalen pilviarkkitehti.
05 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä tarkoittaa kuluoptimointi pilviympäristössä?
Webscalen konsultteja.
22 Mar, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten AWS Step Functions liittyy AWS Lambdaan?
Lisää kirjoituksia
Share by: