Haemme juuri nyt: Full Stack Developer

Haemme juuri nyt: Full stack developer

Me Webscalella uskomme, että työ on palkitsevaa silloin, kun sen tekijällä on sopivasti vastuuta ja vapautta. Mottomme on “parhaat keskittyvät olennaiseen” ja meille se tarkoittaa sitä, että asiantuntijamme ovat parhaimmillaan, kun saavat käyttää aikaansa heille merkityksellisiin tehtäviin. Asiakkaat saavat meiltä laadukasta palvelua ja, mikä tärkeintä, koemme tiiminä onnistumisia ja opimme yhdessä. 

Olemme tiivis tiimi arkkitehtejä, ohjelmistokehittäjiä, pilviasiantuntijoita ja datainsinöörejä sekä liiketoiminnan moniosaajia. Meitä on tällä hetkellä noin parikymmentä, mutta kasvamme jatkuvasti. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa maailmanluokan digitaalisia palveluita. Asiakkaisiimme kuuluu niin isoja kuin pieniä organisaatioita, mediataloista SaaS-kasvuyrityksiin. Oma tuotteemme Vaalikone-palvelu on isossa roolissa kansalaisten elämää aina kun äänestetään. 

Haluamme olla työpaikka, joka kannustaa työn ja vapaa-ajan tasapainon ylläpitoon. Työssä olemme kunnianhimoisia, mutta muistamme, että elämässä on muutakin. Slackissa käsittelemme niin lemmikkieläinten kuulumiset, talonrakennusprojektit ja puutarhahommat kuin sisäpiirin vitsit. 

Haluatko nähdä maailman, jossa on parempaa koodia? Niin mekin! Etsimme nyt kokeneita Full Stack -kehittäjiä!

Webscale on aikuisten työpaikka, jossa keskitytään olennaiseen, eli asiakkaiden kanssa tehtävään työhön. Teemme kaikkemme, että toimintamme on sujuvaa eikä aika kulu turhaan byrokratiaan. Asiakkaisiimme kuuluu niin isoja kuin pieniä organisaatioita mm. finanssi-, media-, energia- ja logistiikka-alalta sekä julkishallinnosta. Meillä pääset oppimaan uutta, kehittymään osaajana ja ennen kaikkea työskentelemään kiinnostavien asiakasprojektien parissa, osana huippuammattilaisten tiimiä. Pyrimme siihen, että jokainen voi itse vaikuttaa työnsä sisältöön siten, että vastuuta ja vapautta on sopivissa mittasuhteissa. Jotta työ ja vapaa-aika löytäisivät tarvitsemansa tasapainon, tarjoamme sinulle joustavat työskentelyolosuhteet ja työvälineet, jotka saat valita tarpeesi mukaan.

Mitä toivomme sinulta?

Voit olla painottunut enemmän fronttiin tai backendiin, mutta yhtä kaikki, osaat rakentaa nykyaikaisen webbisovelluksen omin käsin alusta loppuun. Seuraat mielelläsi minne ala kehittyy ja pidät taitosi ajan tasalla. Frontin osalta hallitset JavaScriptin ja TypeScriptin sekä jonkin modernin freimiksen (React, Vue, Svelte tai Angular). Backendin puolelta toivomme osaamista Nodesta, Javasta tai Kotlinista sekä tietokantakokemusta yhdestä tai useammasta tietokannasta. Teemme pääasiassa pilvinatiivia softaa AWS:n päälle, joten Serverless Framework ja kaikki pilviosaaminen on ehdottomasti plussaa. 

Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on:

  • yli 3 vuoden kokemus vastaavista tehtävistä
  • vahva osaaminen JavaScriptistä ja TypeScriptistä, Javasta tai Kotlinista
  • kokemusta erilaisista tietokannoista
  • kykyä ja halua toimia asiakasrajapinnassa
  • sujuva suomen ja englannin kielen taito

Avainsanoja: JavaScript, TypeScript, React, Vue, Angular, Serverless, AWS, Node.js, Kotlin, Java, Spring Boot, REST ja GraphQL.

Tässä roolissa palkka asettuu noin 3800-5200€/kk ja senior-kehittäjän 4500-6400€/kk välille. Tämä muodostuu kiinteästä kuukausipalkasta sekä bonuksesta, joka on parhaimmillaan 15 % kuukausipalkasta.

Mikäli olet etsimämme huippukehittäjä, niin haluaisimme sinut osaksi ammattitaitoista tiimiämme. Oikean tekemisen ja mahtavien työkavereiden lisäksi tarjoamme tietysti reilun palkan ja erinomaiset edut. Perusetujen lisäksi meillä on mm. kannustinjärjestelmä, laaja terveysturva, hammashuolto ja 400 euron vuosittainen budjetti, jolla voit hankkia haluamiasi laitteita osaamisesi kehittämiseksi. Haluamme myös, että työntekijämme oppivat koko ajan uutta ja sen johdosta järjestämme sinulle aikaa kahdeksan työpäivää vuodessa oman ammattitaitosi kehittämiseen ja ylläpitämiseen.

Tällä hetkellä meillä on tehtäviä auki oman SaaS-palvelun tuotekehityksessä ja asiakkaidemme projekteissa, joten voimme tarjota hyvinkin monipuolista tekemistä.

Sinun ei tarvitse lähettää meille CV:täsi, vaan riittää että jätät linkin LinkedIn profiiliisi. Rekrytointiprosessin aikana pääset keskustelemaan rekrytoijamme ja meidän kokeneiden kehittäjien kanssa. Prosessiin kuuluu myös koodaustehtävä. Rekrytointiprosessimme on ketterä ja pyrimme etenemään sinulle sopivassa aikataulussa.

 

Kiinnostuitko tehtävästä, mutta et koe täyttäväsi vaatimuksia ihan vielä? Ole rohkeasti yhteydessä, etsimme aika ajoin myös junior-tason tekijöitä kasvavaan tiimiimme.

Hae mukaan!

Hae suoraan lomakkeen kautta tai laita meille sähköpostia osoitteeseen rekry@webscale.fi.

Lisää ansioluettelosi PDF-muodossa
(enimmäiskoko 15MB).

Työsuhde-etujamme

Webscalessa on käytössä kannustinjärjestelmä, joka on parhaimmillaan 15 % työntekijän kiinteästä kuukausipalkasta.

Meillä suhtaudutaan myönteisesti toiveisiin työajan joustosta ja esimerkiksi ylimääräisistä palkattomista vapaista on mahdollista sopia.

Työskentelypaikan voit valita vapaasti – halusit sitten työskennellä kotoa käsin, toimistollamme Helsingin keskustassa tai asiakkaidemme luona – projektin, tiimin ja tehtävän vaatimukset ja toiveet huomioiden.

Meillä voit käyttää työaikaa ammattitaitosi kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Käytettävissäsi on kahdeksan työpäivää vuodessa oman valintasi mukaan.

Terveysturvavakuutus, joka on voimassa myös vapaa-ajalla.

Hammashuoltoon on käytettävissä 200 € /vuosi.

Sen lisäksi että meillä voit valita työkoneen ja puhelimen itse, tarjoamme käyttöön myös kotinetin.

Alalla kuuluu olla perillä uusista härveleistä. Siksi meillä on jokaiselle 400 euron vuosittainen budjetti, jolla voit hankkia haluamiasi laitteita osaamisesi kehittämiseksi.

Lounasetu luontoisetuna eli “palkan päälle” maksettuna täydellä arvolla.

Tuemme harrastuksiasi sekä kodin ja työpaikan välisiä matkojasi verovapaalla 200 euron vuosittaisella edulla. Voit itse päättää kuinka jaat summan liikunnan, kulttuurin ja työmatkojen välillä.

Meillä on myös mahdollisuus polkupyöräetuun. Se on verovapaa luontoisetu 1200 euroon saakka vuosittain.

Henri Meltaus

Katso työntekijävideomme:

Juho Rautio

Principal Consultant, Partner

Jukka Ukkonen

Senior Consultant