AWS re:Invent suomalaisen kumppaniyrityksen silmin
| 16. lokakuuta 2015

Viime viikolla Las Vegasissa järjestetty AWS re:Invent tarjosi jälleen kerran valtavasti mielenkiintoisia julkistuksia, erinomaisia esityksiä ja mukavaa iltaohjelmaa. Olimme edellisen vuoden tapaan paikan päällä ottamassa selvää mihin suuntaan pilvipalvelut tulevat seuraavan vuoden aikana kehittymään.
AWS:n palveluiden käyttö on kasvanut valtavasti viimeisen vuoden aikana ja samassa tahdissa on kasvanut myös itse konferenssi, joka myytiin loppuun pari kuukautta ennen sen alkamista. Tapahtumapaikkana toimineen Venetian-hotellin käytävät ja salit tuntuivatkin välillä käyvän jo liian ahtaiksi viime vuodesta reilusti kasvaneelle konferenssille. Perinteiseen tapaan AWS:n uudet palvelut julkistettiin peräkkäisinä päivinä pidetyissä keynoteissa, joista ensimmäisen piti AWS:n VSP Andy Jassy ja jälkimmäisen CTO Werner Vogels.
Internet of Things (IoT) on käsite, jonka potentiaali on valtava ja josta kaikki puhuvat. Tähän asti puhetta onkin riittänyt, mutta konkretian tasolle pääseminen on ollut vaikeampaa. Osasyynä tähän on varmasti se, että riittävän helppoja ja tehokkaita työkaluja ei ole ollut yleisesti saatavilla. AWS IoT
on yksi tämän vuoden kiinnostavimmista julkistuksista ja sen myötä IoT-vallankumouksen ei pitäisi jäädä ainakaan työkaluista kiinni. Myös Webscalen porukkaan nousi välittömästi ennennäkemätön IoT-kuume, jota entisestään ruokki konferenssissa jaetut AWS IoT:hen valmiiksi integroidut pikkulaitteet, joille kilvan keksimme käyttöä.
IoT oli ehkä tämän vuoden suurin yksittäinen puheenaihe, mutta AWS:llä oli paljon muutakin uutta tarjolla. Analytiikka ja Business Intelligence oli yksi vahva teema, jonka alle AWS julkisti useita uusia palveluita. Amazon QuickSight
on BI-työkalu, jolla ennusteiden ja analyysien teko suurista datamääristä on vaivatonta ja reaaliaikaista. QuickSight integroituu saumattomasti AWS:n muihin palveluihin, joten se voi hyödyntää esimerkiksi AWS Redshiftiin tai DynamoDB:hen kerättyä tietoa. QuickSight tulee olemaan todellinen haastaja perinteisille BI-työkaluille edullisen hintansa ja suorituskykynsä ansiosta.
Amazon Kinesis sai myös lisää ominaisuuksia, jotka tekevät siitä entistäkin hyödyllisemmän ratkaisun jatkuvien datavirtojen käsittelyyn ja tallentamiseen: Amazon Kinesis Firehose
suoraviivaistaa datavirtojen tallentamista suoraan S3:een ja Redshiftiin, ja Amazon Kinesis Analytics taas mahdollistaa SQL-kyselyjen ajamisen suoraan datavirtaan.
Odotettu lisäys AWS:n analytiikkatyökalujen valikoimaan oli myös Amazon Elasticsearch Service, joka nimensä mukaisesti mahdollistaa Elasticsearchin, tuon suositun open source haku- ja analytiikkamoottorin ajamisen palveluna AWS:n pilviympäristössä. Elasticsearch on erinomainen työkalu esimerkiksi sovellusten ja niiden logien reaaliaikaiseen monitorointiin ja analysointiin.
Osa julkistuksista oli tarkoitettu helpottamaan pilveen siirtymistä. Näistä merkittävimpiä olivat Amazon RDS:n tuki MariaDB:lle
ja uusi mielikuvituksettomasti nimetty AWS Database Migration Service, joka lupaa merkittävästi helpottaa tietokantamigraatioita tarjomalla työkalut datan siirtämiselle ja muokkaukselle eri tietokantatuotteiden välillä. Persoonallisemmin nimetty AWS Snowball
puolestaan tarjoaa yrityksille kustannustehokkaan tavan siirtää äärimmäisen suuria, petatavuluokan datamääriä konesaleista pilveen.
Näiden lisäksi re:Inventissä julkaistiin suuri määrä muitakin tuotteita ja palveluita. Esimerkiksi uusi EC2 X1 -instanssi
järisyttävällä 2 Teratavun muistilla, AWS Lambdan
tuki Python-ohjelmointikielelle ja lukuisia odotettuja parannuksia Dockerien ajoon tarkoitettuun EC2 Container Serviceen. Näistä ja muista uusista julkistuksista voit lukea lisää AWS:n sivuilta.
AWS re:Invent on ennen kaikkea oppimiskonferenssi, joka on suunnattu ensisijaisesti AWS:n palveluiden käyttäjille ja heille, jotka kehittävät omia ratkaisujaan niiden päälle. Päivät olivatkin täynnä asiaa ja hyviä oppeja tarttui roppakaupalla kotiin viemisiksi. Iltaisin virallisen ohjelman vastapainoksi oli hyvin aikaa rentoutua, verkostoitua ja tavata muita asiantuntijoita.
AWS-konsultointikumppanina meille on tärkeää, että asiakkaidemme projekteissa työskentelevillä asiantuntijoilla on tuoreimmat tiedot ja tämän takia meillä AWS re:Invent on aina ensisijaisesti devaajien tapahtuma.
Pilvi haltuun
Huolehdimme pilvestä kokonaisuutena, jotta asiakkaamme voivat keskittyä kasvuun, kehitykseen ja asiakkaisiinsa.
Varmistamme, että digitaaliset palvelut toimivat luotettavasti ja tukevat liiketoimintaa kaikissa tilanteissa.
Uusimmat kirjoitukset

6. lokakuuta 2026
Webscale Cloud Morning Pilviriskit hallintaan Tiistai 27.10.2026 klo 8.30 Pilven suurimmat riskit eivät aina näy päällepäin. Liian laajat käyttöoikeudet, yhden avainhenkilön varaan jäänyt osaaminen, puutteelliset varmistukset tai harjoittelematon palautuminen voivat tuntua pieniltä asioilta, kunnes jokin niistä häiritsee liiketoimintaa. Mitkä pilviympäristön riskit ovat aidosti merkittäviä liiketoiminnalle? Mistä organisaatio vastaa itse ja mistä pilvipalveluntarjoaja? Ja miten tunnistaa riippuvuudet ja haavoittuvuudet ennen kuin niistä syntyy ongelma? Webscale Cloud Morning -sarjan toisessa webinaarissa käymme läpi käytännönläheisesti: millaiset pilviympäristön riskit voivat vaikuttaa liiketoiminnan jatkuvuuteen missä vastuu pilvipalveluntarjoajan ja oman organisaation välillä kulkee miten tunnistaa teknologiaan, ihmisiin ja toimintamalleihin liittyviä kriittisiä riippuvuuksia miten varautua häiriöihin ja varmistaa, että palautuminen toimii myös käytännössä millä keinoilla pilven riskejä voidaan tunnistaa ja pitää hallinnassa 30 minuutin aamustartti Jos pilvipalvelut ovat liiketoiminnallenne kriittisiä, mutta riskien todellinen taso ei ole täysin kirkas, tämä puolituntinen kannattaa käyttää.

AI-avusteinen ohjelmistokehitys muuttaa tietoturvaa – miten CNAPP auttaa hallitsemaan uusia riskejä?
Tekijä Teemu Peräkylä
•
19. elokuuta 2026
AI-avusteinen ohjelmistokehitys nopeuttaa kehitystä, mutta tuo mukanaan uusia tietoturvariskejä. CNAPP auttaa tunnistamaan olennaiset riskit ja turvaamaan nopeasti muuttuvat pilviympäristöt.

