Webscale löysi uuden toimitusjohtajan talon sisältä

Tero Kauhanen • helmik. 07, 2020

Kauhanen on ollut osakkaana, liiketoimintajohtajana ja vastannut myynnistä ja markkinoinnista Webscalessa vuodesta 2014 lähtien. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus alalta johdon ja myynnin eri tehtävistä.

Kauhanen aloittaa toimitusjohtajana 7. helmikuuta.

Yhtiön perustamisesta lähtien johdossa ollut Jukka Dahlbom jatkaa päätoimisesti vaativien asiakasprojektien parissa ja vastaa data- ja analytiikkapalveluiden liiketoiminnasta. Dahlbom myös toimii jatkossa Webscalen varatoimitusjohtajana.

Toimitusjohtajan tehtävästä siirtyvä Dahlbom kertoo: “Kuuden ja puolen vuoden aikana Webscale on kasvanut kolmen hengen yrityksestä yli 20 henkilöä työllistäväksi ja yli 2M€ liikevaihtoa tekeväksi yhtiöksi. Asiakkaat tuntevat meidät teknisestä huippuosaamisesta ja erinomaisesta palvelusta. Olemme onnistuneet myös luomaan vahvan yrityskulttuurin, jossa henkilökuntamme työtyytyväisyys on tärkeää.”

Yhtiön uusi toimitusjohtaja näkee tulevaisuuden selkeänä: “Edessä on seuraava kasvun vaihe, jossa tavoitteena on kehittää ja kasvattaa Webscalen asemaa ohjelmistokehitys- ja konsultointiyritysten kentässä. Yhtiössä on erittäin ammattitaitoinen porukka, jonka kanssa tiedän, että meillä on erinomaiset edellytykset vastata alan kovaan kilpailuun. Uskon johtajuudessa ihmiskeskeiseen lähestymistapaan, jossa edistetään mm. ketteriä prosesseja, itseohjautuvuutta ja emotionaalista älykkyyttä.”

Viimeisimmät kirjoitukset

Webscalen konsultteja.
12 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mikä on Serverless Framework?
Webscalen pilviarkkitehti.
05 Apr, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä tarkoittaa kuluoptimointi pilviympäristössä?
Webscalen konsultteja.
22 Mar, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, miten AWS Step Functions liittyy AWS Lambdaan?
Webscalen konsultteja.
15 Mar, 2024
Kysy konsultilta -blogisarjassa konsulttimme tekevät selkoa alan termeistä ja ilmiöistä. Vastaukset on mitoitettu sopimaan pieneenkin tiedonnälkään. Tällä kertaa selvitämme, mitä tarkoittaa uudelleenkäytettävät CI/CD pipelinet/jobit?
Lisää kirjoituksia
Share by: